tiistai 23. heinäkuuta 2013

Valmistautuminen sanomaan: TAHDON!


Kuva: Kati Laukkala
Kuva: Joonas Palomäki
Lauantaiaamuna heräsinkin jo puoli seitsemältä muutaman tunnin yöunien jälkeen. Pikaisen suihkun jälkeen söinkin aamupalan ja totesin kellon olevan vasta seitsemän. Eikä, olin hereillä ihan liian aikaisin ja sitten pitikin kuluttaa tunti aikaa, jotta pystyin lähtemään hakemaan kukkasia. Siinä sitten katselin piirrettyjä ja jännitys alkoi hiipimään vatsaan.

Lopulta se kello tuli sitten kahdeksan, jotta pääsin lähtemään hakemaan kukkasia työkaveriltani. Kimppu oli aivan mielettömän kaunis. Siinä vielä sitten avustin häntä laittamaan satiininauhan kimpun varren ympärille. Ja sitten olinkin valmis lähtemään vanhempieni luo, jonne kampaajani tuli laittamaan hiukseni. Kampauksen minulle teki siis ystäväni Ninni Hiushuone Ninnistä (HiushuoneNinni). Vähän ennen yhdeksää alettiinkin sitten laittamaan hiuksia ja muutaman tunnin päästä olinkin jo valmis hiusten osalta. Siinä sitten siskoni/kaasoni laittoi myös itsensä kokonaan valmiiksi, jotta hän pääsi minun kanssani käymään meikkauksessa.

Meikkiin minulla oli aika 12.00, mutta olimme siellä jo vähän aikaisemmin ja pääsinkin heti meikattavaksi. Tuntia myöhemmin minulla oli kaunis meikki valmiina. Meikin siis laittoi Hiusstudio Teija (www.hiusstudioteija.fi). Siellä olikin päivän aikana käynyt vain ja ainoastaan meidän häiden vieraita. :D Meikistä lähdimmekin sitten äkkiä pukemaan minua, jotta ehtisimme käydä vielä katsomassa mummiani vanhainkodilla.

Hääauto odottikin jo pihassa sillä aikaa kun olimme pukemassa pukuani, joten pääsimmekin heti lähtemään mummia katsomaan siskoni kanssa. Myös äiti ja isä tulivat mukaan. Vanhainkodilta sitten kurvattiinkin jo kirkkoon, mutta siitä myöhemmin lisää.. :)

-S-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti