keskiviikko 30. lokakuuta 2013

The End

Eli tämän blogin loppu.. tai no, hiljaisenahan tää on jo hetken ollutkin, mutta...
Häiden jälkeen oli niin kamalasti töitä ja kaikkea muuta, että en ehtinyt tänne kirjottelemaan..
Sitten tapahtui jotain kauan odotettua, onnellinen asia.. eli meille tulee vauva, joten nyt
ei enää jaksa yrittää keskittyä menneisiin häihin, kun kaikki vapaa-aika menee vauvatutkiskeluun yms.. <3 Kiitos niille jotka tätä blogia joskus on lukenut.
-S-

perjantai 9. elokuuta 2013

Kaksi Onnellista

kuva: Joonas Palomäki

Meillähän oli häissä valssina siis Janne Raappanan Kaksi Onnellista. Pelkäsin kuinka tuo valssi sujuu, kun ei tuo rakkaani suostunut ajoissa alkamaan harjoittelua. Pelko oli toisaalta turha, sillä ihan hyvin se valssaus meiltä sujui. Ainut mikä oli ongelmana oli se, että vannehameeni oli päässyt valahtamaan hieman liian alas niin astuin sitten helman päälle muutaman kerran, mutta muuten meidän valssi sujui ihan hyvin. Ennen valssia minua tietty vähän jänskätti sitten sekin, että miltäs se meidän bändi oikeasti kuulostaa, sillä ekan kerran kuulimme sen kunnolla sitten häävalssin aikana. Ja täytyy nyt sanoa, että yllätyin positiivisesti: Siis meidän bändihän oli ihan HUIPPU. Laulaja sai noihin valsseihin niin hienosti tunteen mukaan, että melki itteeki itketti. Mehän tanssittiin sitten oman valssin jälkeen vanhempiemme kanssa (minä isäni ja mieheni äitinsä) valssi. Tuona valssina oli siis ikikaunis Akselin Ja Elinan Häävalssi. Minulta ja isältä sujui tuo valssi vallanmainiosti, mutta sulhon ja äitinsä olisi pitänyt edes kerran kokeilla ennen häitä tanssimista. :D Mutta kaikki pysyi edes pystyssä ja hauskaa oli :D

-S-

torstai 1. elokuuta 2013

Häämatka varattu

Nyt onki ollut pikku hiljaistauko, kun en ole tänne ehtinyt rustailla.. 

Mutta, tänään kävinkin sitten varaamassa meille häämatkan <3 Alunperin meidän ei pitänyt lähteä minnekään, mutta koska saimme häälahjaksi 500€ lahjakortin Ikaalisten Matkatoimistoon, niin päätimme sitten että yritämme saada minulle töistä lomaa silloin kun miehenikin on lomalla..ja no sehän sitten onnistui ja nyt on jo matka varattu. Me emme lähde mihinkään kauaksi, mutta muutama päivä Pärnussa on meille jo kiva juttu. Mies kun ei oikein perusta mistään etelänlomista tai mistään sellaisesta, niin tuo on meille aivan passeli vaihtoehto ja mikä parasta, pahimmat lomasesongit on silloin jo ohi kun me pääsemme matkaan, joten ei tarvitse ihan tungoksessa matkailla. En malta odottaa <3
Kuva: ikaalisten matkatoimisto


-S-

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Vihkiminen

Kuva: Joonas Palomäki
Kirkkoon saavuttiin siis jo 20min etuajassa. Siinä sitten hätäilin kun ei isä ollut tullut vielä. Jännitystäkin alkoi olla jo ilmassa. Hieman alkoi helpottamaan kun morsiusneidot ja sulhaspoika tulivat odottelemaan kanssani. Toinen morsiusneidoista jännitti kovasti, eikä oikein uskaltanut sanoa sanaakaan (tai oli hän äidilleen sanonut, että ei pysty olemaan tuijottamatta minua koska olen niin kaunis <3). Lopulta marssi lähti soimaan kanttorin ja sulhasen veljen säestyksellä. Edellä lähti vanhin morsisneito ja perässä tuli nuorimmainen ja sulhaspoika ja kaaso, tyttöjen äiti tuli myös mukaan, koska pienimmäinen on vielä niin nuori että varmistettiin että hän uskaltaa kävellä. Hieman omaa jännitystä helpotti kun nuo nuorimmaiset pelleilivät. Ei tuo kummipoikani meinannut haluta pitää toista tyttöä kädestä kii vaan yritti mennä omia menojaan :) Ja onneksi lapset temppuili, meinaan muuten ois itku pirahtanut. Sulhanen vain meinasi unohtaa lähteä vastaan kävelemään, mutta lähti sitten kuitenkin ja luovutus saattoi tapahtua.

Kuva: Joonas Palomäki
Yhdessä me sitten kävelimme alttarille. Huomasin heti, että rakastani jännittää aivan mielettömän paljon. En ikinä ole häntä nähnyt niin jännittyneenä. Oikeastaan näin jälkeenpäin en edes kunnolla muista mitä siinä alttarilla oikein tapahtui. Tai no, kohokohdat muistan kyllä. Olimme kaavasta muutenkin ihan pihalla, sillä pappi unohti vissiin puolet koko touhusta, eli koko vihkiminen kesti vain 12min..oli kyllä todella lyhyen kaavan mukaan..välistä unohtui ainakin virret ja joitain muita pikkujuttuja.
Kuva: Kati Laukkala

Papin puhe oli kuitenkin ihan sellainen, mitä toivoimmekin, ei liikaa mitään lässytystä vaan meidän tyyliin asiallista. Ja ainakin sulhasta kosketti, sillä näin kuinka hän pyyhki kyyneleitä silmänurkistaan. Hän ei oikein pystynyt koko kirkon aikana katsomaan edes minuun päin, koska oli niiiiin jännittynyt ja herkistynyt <3 Itse kuitenkin halusin miestäni katsoa oikein kunnolla varsinkin kun sanoin sanan TAHDON <3 
Kuva: Joonas Palomäki

Kuva: Joonas Palomäki

Lopulta sulhanen pääsi pujottamaan kauniin valkokultaisen sormukseni vasempaan nimettömääni ja suutelemaan ensimmäisen kerran miehenä ja vaimona <3 Se oli kaunista. Pian jo sitten alkoikin marssi soimaan ja pääsimme juhlimaan rakkautemme juhlaa.
Kuva: Joonas Palomäki

Kuva: Kati Laukkala

Myöhemmin lisää itse juhlasta. Ps. Ethän kopioi kuvia ilman lupaa.

-S-

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Valmistautuminen sanomaan: TAHDON!


Kuva: Kati Laukkala
Kuva: Joonas Palomäki
Lauantaiaamuna heräsinkin jo puoli seitsemältä muutaman tunnin yöunien jälkeen. Pikaisen suihkun jälkeen söinkin aamupalan ja totesin kellon olevan vasta seitsemän. Eikä, olin hereillä ihan liian aikaisin ja sitten pitikin kuluttaa tunti aikaa, jotta pystyin lähtemään hakemaan kukkasia. Siinä sitten katselin piirrettyjä ja jännitys alkoi hiipimään vatsaan.

Lopulta se kello tuli sitten kahdeksan, jotta pääsin lähtemään hakemaan kukkasia työkaveriltani. Kimppu oli aivan mielettömän kaunis. Siinä vielä sitten avustin häntä laittamaan satiininauhan kimpun varren ympärille. Ja sitten olinkin valmis lähtemään vanhempieni luo, jonne kampaajani tuli laittamaan hiukseni. Kampauksen minulle teki siis ystäväni Ninni Hiushuone Ninnistä (HiushuoneNinni). Vähän ennen yhdeksää alettiinkin sitten laittamaan hiuksia ja muutaman tunnin päästä olinkin jo valmis hiusten osalta. Siinä sitten siskoni/kaasoni laittoi myös itsensä kokonaan valmiiksi, jotta hän pääsi minun kanssani käymään meikkauksessa.

Meikkiin minulla oli aika 12.00, mutta olimme siellä jo vähän aikaisemmin ja pääsinkin heti meikattavaksi. Tuntia myöhemmin minulla oli kaunis meikki valmiina. Meikin siis laittoi Hiusstudio Teija (www.hiusstudioteija.fi). Siellä olikin päivän aikana käynyt vain ja ainoastaan meidän häiden vieraita. :D Meikistä lähdimmekin sitten äkkiä pukemaan minua, jotta ehtisimme käydä vielä katsomassa mummiani vanhainkodilla.

Hääauto odottikin jo pihassa sillä aikaa kun olimme pukemassa pukuani, joten pääsimmekin heti lähtemään mummia katsomaan siskoni kanssa. Myös äiti ja isä tulivat mukaan. Vanhainkodilta sitten kurvattiinkin jo kirkkoon, mutta siitä myöhemmin lisää.. :)

-S-

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Hääviikko: päivä 4 ja 5

Nyt vähän jälkijunassa tulee näitä ennen häitä touhuiluja...

Elikkäs siis torstainahan me käytiin sulhon kanssa aamusta papin juttusilla. Oli aikas jännä paikka mennä sinne..tuli niin vaikeita kysymyksiä papilta.. ensimmäinen vaikea kysymys oli, että mikäs se sukunimi sitten on.. siinä sitten kymmenen minuuttia varmaan mietin (eli ei, en ollut osannut päättää vielä siinä vaiheessa että minkä sukunimen haluan, vaikka aikasemmin olinkin jo melko varma siittä ollut) että minkä nimen valitsen.. Päätin sitten ottaa mieheni sukunimen kuitenkin ajatellen mahdollisia tulevia lapsia ja miestäni myös. Miehelleni oli ISO asia että vaihdoin nimeni, nyt vain on vaikeaa tottua siihen. :D Sukunimi kun oli päätetty niin pappi sitten kyseli meidän historiasta ja toisistamme juttuja ja niihin sitten yritimme parhaamme mukaan vastailla, vaikka vaikeita kysymyksiä oli. Juttelutuokion jälkeen me siirryimmekin sitten kirkkoon ja käytiin siellä sitten läpi, että mitä on edessä.

Kirkosta kun lähdettiin niin sulho lähti Tampereelle hakemaan pukuaan vuokraamosta ja minä sitten lähdin hakemaan siskoani/kaasoani mukaani juhlapaikalle tekemään kakkuja ja täyttämään hääkarkkiaskit karkeilla. Tehtiin siinä sitten yhteensä 11 kakkua ja sisko täytti 90 karkkiaskia..alunperin askejahan olin tehnyt 120, mutta koska vierasmäärä väheni hurjasti niin täytettiin sitten 90.

Perjantaina sitten minulla olikin kynsienlaitto Tampereella. Kynnet laittoi Anne Mari Niemi (www.annemariniemi.toimija.fi). Kynsistä tuli kyllä aivan mahtavat, en osannut edes odottaa että näin mahtavat. Suosittelen kyllä lämpimästi Anne Maria, eli jos haluat kauniit rakennekynnet niin sinne. :)

Kynsien laiton jälkeen suuntasinkin sitten työpaikalleni hakemaan tilaamani salaatinkastikkeen.. sen kanssa kävikin sitten niin, että purkissa olikin sitten väärä kansi ja arvaattekin sitten varmaan että pitkin autonpenkkejähän se sitten oli..No onneksi sitä muutama litra vielä sitten jäi, joten saimme häihinkin kastiketta (ja se muuten riitti, vaikka pelkäsin sen loppuvan, kun puolet oli hondan takapenkillä).

Eetu, Viiru ja Tiikeri
Kastikkeet kun autosta oli siivottu osittain, jatkoin matkaa juhlapaikalle ja siellä kattamaan sitten lasit pöytiin ja karkkiaskit. Sitten oli vielä hommana pilkkoa mansikat ja laittaa ne kakkujen päälle ja tehdä siihen sitten vielä kiille.. Onneksi minulla oli monta apuria paikalla niin saatiin nopeasti tehtyä. Sitten katsoimme juhlapaikan viellä läpi, että kaikki on paikallaan ja voimme lähteä rauhoittumaan seuraavan päivän koettelemusta varten. Kävin kuitenkin sitten vielä illalla viemässä pukuni vanhempieni luo ja muut tavarat joita sitten tulin tarvitsemaan. Niin ja tehtiin levy ruoka-aika musiikkia, joka oli pianomusiikkia. :) Kuulosti juhlissa muuten hyvältä. Kaikki hommat kun olivat purkissa niin lähdin sitten yksin kotiin jännäämään. En meinaan saanut ketään kaveria kanssani meille, koska se jonka piti tulla, tulikin kipeäksi :/ No, oli minulla sentään kolme rakastani tukena..Eetu nukkui yön mahani päällä ja Tiikeri ja Viiru vieressäni, kyllä vain heidänkin läsnäolo helpotti. Myöhemmin sitten saatte kuulla itse häistä.

-S-

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Herra ja Rouva N

Kuva: Kati Laukkala (ethän kopio ilman lupaa)

Eilen sitten se kauan odotettu päivä koitti <3 
Oli aivan mahtava ja rakkauden täyteinen päivä <3 
Pieni kuvamaistiainen teillekin tässä. 
Myöhemmin kerron meidän mahtavista häistä lisää.

-S-